Tietoa minusta

About me

Olen Heidi Rönnberg-Saraniemi ja kasvatan pienimuotoisesti löwcheneitä Vantaan Kivistössä. Koirien lisäksi perheeseeni kuuluu aviomies ja liuta lapsia. Minulla on ollut koiria lapsesta asti, lapsuudenkodissani meillä oli cockerspanieleita. Ensimmäinen löwchenini, Ässä, tuli 2005 vuoden alussa. Käymme koirien kanssa näyttelyissä ja mäyräkoiran tultua taloon miehen lemmikiksi, olen päässyt tutustumaan myös jäljestykseen. Ensin Hely läpäisi pienoismäyräkoirien taipumuskokeen, PIKA:n, sen jälkeen ollaan treenailtu hieman Mejää.

Olen suorittanut kasvattajakurssin ja saanut kennelnimen vuonna 2014. Olen jäsen Suomen Kennelliitossa, Suomen Koirankasvattajat ry:ssä, Suomen Kääpiökoirat ry:ssä sekä Suomen Löwchen ry:ssä. Sen lisäksi olen toiminut Suomen Löwchen ry:n rahastonhoitajana jo vuosia.

© 2021 Heidi Rönnberg-Saraniemi. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!